keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
Mikko Hiiren Kirjahylly osa 12
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
AAAEE A I I AAA .... On aika kajauttaa kunnon Tarzan.huuto ilmoille - kunkin omalla tyylillään.


Tällä viikolla Mikko Hiiren kirjahylly tarjoilee kirjan Disney´s Tarzan - Special Collector's Edition.

Disneyn Tarzan-elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1999. Tämä kirja on elokuvan making of -teos. Kirjassa käydään läpi elokuvan synty aikalailla kronologisessa järjestyksessä joitain aihealueita vielä syventäen.


Tarzan on toiseksi eniten filmatisointeja saanut kirjallinen luomus, joten ei ollut suinkaan itsestään selvyys, että Disney edes aiheeseen tarttuisi.

Kirja selvittää, miten pohdittiin esimerkiksi sitä, mitä uutta Disney voisi Tarzaniin tuoda. Disneyn vahvuus eläinhahmoissa koettiin mahdollisuudeksi esittää Tarzanin suhdetta eläimiin ja erityisesti adoptioäitiinsä Kala-gorillaan.

Animaatio mahdollisti myös, että Tarzanin liikkuminen voitiin viedä selkeästi "eläimellisemmäksi"


Kuten Disneyllä on usein tapana, Tarzanin tekemisen alkuvaiheissa pieni ydinjoukko lähetettiin tutkimusmatkalla - "pimeään Afrikkaan".

Vaikka nykyisin kaikenlaista materiaalia onkin saatavissa nostamatta pyllyä penkistä, tälläisellä retkellä saadaan elokuvaan todellisempaa tunnelmaa, tarkempia yksityiskohtia ja joskus jopa uusia ideoita uusiin kohtauksiin.


Safarin jälkeen tekijäjoukko perusti leirin Disneyn Burbankin studioille. Tarinan syventäminen hahmojen, käsikirjoituksen ja visuaalisen ilmeen osalta alkoi ja mukaan liittyi koko ajan lisää ihmisiä.


Disneyn Tarzan perustuu löyhästi ensimmäiseen Tarzan-kirjaan - Tarzan, Apinoiden kuningas. John Watkins maalasi yli kahdeksankymmentä maalausta - tuoden koko kirjan tapahtumat visuaaliseen muotoon. Tämän "kuvakirja" toimi koko tiimiin punaisena lankana.


Pikku hiljaa elokuva alkoi saada muotonsa kuvakäsikirjoitusten muodossa. Kuten ylläoleva avainkohtaus Tarzanin ja Kalan kohtaamisesta.


Hahmojen peruspiirteiden hahmotuttua tuli aika roolittaa äänet. Päähahmon lapsiäänenä alkuperäisversiossa toimi Alex D. Linz, joka tuli tunnetuksi Yksin kotona 3 -elokuvassa. Aikuista Tarzania äänitti Tony Goldwyn, joka tunnetaan ehkä parhaiten Amerikan Residenttinä Scandal-sarjassa.

Muissa rooleissa esiintyivät mm. Glenn Close, Minnie Driver sekä Wayne Knight että Rosie O'Donnell, joka vetivät Tantorin ja Terkin roolit äärimmäisellä komiikalla.


Elokuvan vahvan ja monitasoisen visuuaalisuuden luomisen ei enää tuntunut riittävän perinteinen monitasokameratekniikka. Alkuaikojen valtavasta tornista toki sekin oli hypännyt tietokoneelle jo aiemmin.

Avuksi kehiteltiin Deep Canvas (Syvä Maalaus) -tekniikka. Hahmot animoitiin edelleen perinteisesti, mutta tietyissä otoksissa ympäristö luotiin tietokoneella. Jotta taustat eivät eroaisi liikaa perinteisistä, taustoja varten maalattiin kuvat, joilla tietokone sitten "pinnoitti" maiseman.


Elokuvan syntytarinan jälkeen kirjassa on vielä kaksi osiota: The Movie Story Tarzan ja Life of Edgar Rice Burroughs.

Näistä ensimmäinen on ikäänkuin lastenkirja versio elokuvasta. Kuvitus on tätä tarinaa varten tehty - ei siis suoraan elokuvasta. Tämä on tietysti plussaa.


Kirjan lopussa kerrotaan Edgar Rice Burroughsin elämästä sekä kirjallisesta tuotannosta erityisesti Tarzanista.

Mielenkiintoista luettavaa henkilöstä valtavan legendan takana.

Kaikkineen kirja on hyvä kokonaisuus, jonka voi lukaista nopeastikin. Toisaalta runsaat kuvat antavat mahdollisuuden todella tutkia ja syventyä.



Tunnisteet:

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!