maanantai 22. kesäkuuta 2015
Disneyland Paris 2015 - Serkut Seikkailee - Päivä 2
Kirjoittanut: Mikko Hiiri Kirjoita Ensimmäinen Kommentti!
31.5.2015 Sunnuntai

Susirajalla serkkujen kotona päivä alkoi aikaisin - aamuviiden hujakoilla. Matka kohti lentokenttää alkoi.




Takapenkki nukkui sikeästi. Etukäteen olivat vaatineet kehittämään arvoituksen matkalla ratkaistavaksi, mutta eivät kuorsaukseltaan ehtineet sitä ratkomaan. Saara-täti sen sijaan vastasi oikein alle neljässä minuutissa.

Tässä arvoitus muillekin ratkaistavaksi:

Kokororvovapopuololetotpopääsostotäkokololmomepopäätotäänonpopitotkokänonenonäkokokokoyhohtotäkokuinonsosilolmomä



Pari tuntia serkkujen kotoalähdön jälkeen Hiiri-pesue asteli mättämään aamiaista kaksinkäsin napaansa.

Vatsa täynnä pakkauduimme autoon hyvissä ajoin. Sitten homma menikin hiukan sekoiluksi. Naputtelin puhelimen Google-karttaan hakuna Flypark. Löytyi ja sitten liikkeelle.

Puhelin väitti, että olemme perillä - mutta katselimme vain hallin takaseinää, jossa oli kyllä Flyparkin mainos. Sähköpostiin tulleissa ohjeissa oli toki sanottu, että navigaattoriin kannattaa laittaa toinen osoite.

No, hetken pyörimisen jälkeen löysimme perille. Kuljettaja tuli hallista ulos jo ennen kuin edes oikeastaan itse olimmme saaneet ovia auki. Tavarat siirtyivät nopeasti pikkubussiin ja tuota pikaa olimme matkalla kentälle.


Serkut tapasimme lähtöportilla. Ehdimme juuri hoitaa vessakierroksen ja matkajuomien ostamisen, kun jo pääsimme nousemaan koneeseen.


Lento meni kaikilta osin hyvin. Meerikään ei ollut ensimmäisestä lennostaan moksiskaan eli ainoa asia joka lentoon liittyen oli etukäteen mietityttänyt, meni hyvin.


ATS Shuttlen kuljettajat olivat sovitusti kentällä vastassa. Koska meitä oli kaikkineen yhdeksän, tarvitsimme kaksi autoa.

Joillekin autokyyti on vähän kuin unilääkettä. Hyvähän se on aina kuin mahdollista kerätä voimia - erityisesti Disney-lomilla.


Puolessa tunnissa saavuimme Disneyn Sequoia Lodge -hotellille ja kirjaannuimme sisään. Huoneemme olivat valmiina, vaikka kello ei ollut vielä edes klo 13.


Huoneessamme odotti pieni yllätys. Normaalin tervehdyskirjeen lisäksi pöydällä oli syntymäpäiväkortti ja läjä suklaakolikoita Ainolle, jolla oli 5v-synttärit matkan aikana.

Vasta kotona kuvia läpikäydessä tajusin, että majoitumme samassa huoneessa myös keväällä 2014.


Pieni lepohetki huoneessa teki terää kaikille ennen kuin karavaani jatkoi kulkuaan.


Suunta oli Disneyland-puistoon. Joka matkalla, kun astelee tästä kohtaa ensimmäistä kertaa, selkäpiissä tuntuu mukavaa kutinaa.


Saavuimme Disneylandiin Kevätfestivaalin viimeisenä päivänä. Main Streetin rautatieasema oli koristeltu teeman mukaisesti.



Town Squarella Gazeboa koristivat Pingviinit Maija Poppasesta ja elokuvan nimikkotähti löytyi vierestä pensasmuodossa yhdessä Pertun kanssa.





Central Plazalla ihanien kukkien ympäröiminä löytyi hahmoja Leijonakuninkaasta, Bambista, Aristokateista ja 101 Dalmatialaisesta. Nämä hahmot oli tehty kuivatuista kukkasista.


Kevätfestivaalin esityksistä ehdimme nähdä Hessun Puutarhajuhlat. Hessu ja tanssiryhmä aloittivat esityksen aukion keskeltä.


Sitten erilaisia kukkapuutarhakoristeita ja tanssijoita alkoi ilmaantua vähän joka suunnasta Disneylandin musiikista vastaavan Vasile Sirlin säveltämän tarttuvan Spring Feverin tahtiin.



Tanssijoiden lisäksi juhlaan liittyi tietysti koko joukko Disney-hahmoja.










Tanssijoiden asut olivat ihanan värikkäitä ja tyylillisesti jäljittelivät Town Squaren Maija Poppasta.


Kaikkinensa iloinen ja pirteä esitys. Tanssijoiden liike oli kaunista katseltavaa. Esitys vedettiin varmuudella ja varmaan siinä jo välittyi tietty rentous - olihan kyseessä toiseksi viimeinen esitys.


Victoria's Home-Style -ravintola kutsui meitä myöhäiselle lounaalle. Vaikka ravintola sijaitsee aivan Disneyland-puiston keskellä, on se jäänyt meiltä aiemmin kokematta.

Tarjolla oli erilaisia lämpimiä voileipiä lisukkeineen. Koko reissun ajan kiinnitin huomiota positiivisesti siihen, että aterioiden lisukkeissa ja juomissa on ensimmäisenä tarjolla terveellisempi vaihtoehto, kuten esim. kirsikkatomaatit.


Sisustus ravintolassa on nimen mukaisesti kuin Victorian kotoa - kaikki on kuten 1900-luvun alun amerikkalaisessa kodissa olisi voinut olla.


Katseltavia yksityiskohtia oli todella paljon ja näimme vain yhden ravintolan kolmesta salista.


Ajatuksena oli nähdä ensimmäisenä iltana vielä paraati. Sen alkuun oli kumminkin hyvin aikaa. Ruuan päälle oli hyvä mennä vähän kieppumaan. Ensimmäinen kohteemme oli lasten suosikki Orbitron eli raketti.


Sitten isommat pistivät vielä isomman vaihteen ja käytimme päivän Hotel FastPassit Star Tours ajeluun. Lounas pysyi sisällä, mutta vain nipin napin.


Paraati alkoi klo 17:30. Seurasimme sitä vakiopaikaltamme Fantasylandin portin läheisyydessä.

Ruususen haltiatarkummit ennen ensimmäistä lauttaa olivat liikkeellä jalan eivätkä "liukumalla" Luulin, että kyse oli märästä kadusta, mutta oikea syy selvisi myöhemmin.

Tässä hieman kuvasatoa paraatista ilman turhia jorinoita:



















Ennen finaalilauttaa oli liikkeellä uusi osa paraatia (joille haltiattaret olivat menettäneet kulkupelinsä).

En oikein osaa sanoa, mitä nämä ovat. Osa näytti hieman lelusotilailta koppalakeissaan. Osalla oli päässään uimalakki, johon oli kiinnitetty tähtiä tikun nokassa.

Isompi joukkio "liukujia" tässä kohdin paraatia lisää kyllä loppuhuipennusta ja upealta nuo en-nyt-keksi-nimeä -hahmot kuitenkin näyttivät.




Paraatin viimeisenä matkusti Heli-keiju. Minusta tämä on ihana yllätys paraatin lopuksi.


Koukkasimme Fantasylandiin. Kävimme tarkistamassa, että Vili-jättiläinen oli edelleen tallella kurkkimassa shoppailijoita.

Lohikäärmeenluolan kautta matkamme kulki Discovery Arcadeen.



Ohi mennessä tutustuimme sen näyttelyvitriineihin, jotka kiinnostivat tyttöjä kovasti.


Tässä on esimerkiksi pienoismalli amfibiopolkupyörästä patenttihakemuksen liitteeksi.





Disney Villagen kautta astelimme kohti hotellia ja iltakahvia Golden Forest Loungessa.


Pienen tauon jälkeen osa retkueesta palasi Disney Villageen hakemaan Take Awayna hiukan iltapurtavaa.

Hiiri-pesue sai ilta-appeensa Earl of Sandwichistä.


Serkut sen sijaan sortuivat jo ensimmäisenä Ranskan päivänään McDonaldsiin.

Disney Villagen Mäkkäri on usein tosi ruuhkainen. Jos jonoa on, ei kannata jonottaa kassalle. Ruuat saa monesti paljon nopeammin tilaamalla ne automaatista


Tunnisteet: ,

Ei kommentteja :

Jätä kommenttisi klikkaamalla tästä!