lauantai 28. joulukuuta 2013
Vaikka omat jalat jo muuten kantaisivatkin, pienistä koivista loppuu usein veto. Siksi on tärkeää (oman mukavuuden takiakin) miettiä, millä pelillä lapset kulkevat reissussa. Erityisen totta tämä on Pariisin Disneylandin kaltaisissa valtavissa paikoissa.

"Eihän meidän pikku Petteri enää vaunuissa istu" - niinhän sitä voisi luulla. Vaikka kotosalla vaunukyyti ei kelpaa, voi tilanne olla kolmantena puistopäivänä (lue ensimmäisenä päivänä klo 14:05) toinen.

LUE LISÄÄ...


Kyllä tätä on kaivattukin - viimeistään tammikuussa kaikissa Pariisin Disneylandin hotelleissa on tarjolla ilmainen WiFi-yhteys.

LUE LISÄÄ...


Saatan olla turhan tarkka niuhottaja, mutta jokaiselle reissulle teen muutamat turva/varotoimenpiteet.

Vakuutus


Tämä on meillä helppo, sillä olemme päätyneet pysyvään matkavakuutukseen kotivakuutuksen yhteydessä. Niiden, joilla asia ei ole näin, kannattaa ottaa matkavakuutus peruutusturvalla jo heti ensimmäisten varausten teon yhteydessä.

Edullisimmat lennot ja hotellit ovat yleensä ilman peruutusoikeutta ja tällöin matkavakuutus korvaa kustannukset, mikäli joudut peruuttamaan matkan vaikka sairastumisen vuoksi.

Vakuutusta valittaessa kannattaa myös tarkistaa, miten korvataan sairastapauksissa syntyvät kustannukset esimerkiksi maksetaanko kaikki ensin paikan päällä ja haetaan korvaus jälkikäteen. Tällöin saattaa pienestäkin lääkärikäynnistä tulla iso lovi matkakassaan.

Matkatavaravakuutusta varten kannattaa summalla yhteen mukaan otettavien tavaroiden arvoja. Varsinkin lapsiperheessä mukaan raahattavista tavaroista kertyy äkkiä isoja summia; lasten rattaat (+ sadesuoja+kuljetuslaukku yms. varusteet), kamera (+tarvikkeet), mahdollinen tabletti ja/tai älypuhelimet jne. Eikä pidä aliarvioida myöskään vaatteiden ja jalkineiden arvoa (mietippä vain paljonko menisi, jos hakisit kaupasta uudet tilalle...)

Arvokkaammista tavaroista olen usein tehnyt luettelon, johon olen listannut tarkat tyypit, sarjanumeron ja ostopäivän. Kopio siitä kotiin ja toinen mukaan. Eipä olisi tarvinnut katoamistilanteissa selitellä - koputetaan puuta, ettei ole tullut vastaan ongelmia.

Passit


Euroopan alueella reissatessa passiaan ei juuri passina tarvita, mutta Schengenin mukaisena matkustusasiakirjana passi lienee järkevin ja helpoin vaihtoehtoa.

LUE LISÄÄ...

Tunnisteet:



Tunnisteet:
perjantai 27. joulukuuta 2013



Tälläinen kuusi tänä vuonna.

Pituutta vain viisi metriä. Oksia vähän harvemmassa kuin viime vuonna.

Koristeissa perinteisesti 3kpl Airamin 16 kynttilän Klassikkosarjaa, kultaiset köynnökset sekä kultaisia että punaisia palloja.
LUE LISÄÄ...

tiistai 24. joulukuuta 2013
Hyvää aattoaamua!

Viimeinen kalenterinluukku on avattu ja kisa päättynyt.

Oikea vastaus oli Joulupukki.

Yhtään oikeaa vastausta ei tullut, joten palkinto arvottiin.

RumpujenpärinääRumpujenpärinääRumpujenpärinääRumpujenpärinääRumpujenpärinää

Palkinnon voitti Tiina. Onnea!

Arvoimme lohdutuspalkinnoksi vielä toisen samanlaisen ja se lähtee Saaralle! Onnea!



LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,


HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

Joulupukki matkaan jo käy....
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
maanantai 23. joulukuuta 2013
Viimeisenä ehkä loppuvaiheeltaan hankalin - Candy Canes

LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,



Tunnisteet: ,

Tässä jo jonkun aikaa olen kirjoitellut pipareista. Nyt kun suurin osa luomuksista on lopullisilla lahjansaajilla (Lemille tulee Mummelikyydillä ja Tiina saa omansa tänään - ihan varmasti), voin julkaista kuvat luomuksista.


LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,



Tunnisteet: ,

Meillä elämä on yhtä juhlaa.

21.12. on Annan syntymäpäivä, 22.12. juhlitaan minua, tänään 23.12. meillä on kihlapäivä ja huomenna tietenkin jouluaatto.

Eilen meillä juhlitiin A+M 75-vuotispäiviä. Luoja meistä on tullut vanhoja!!

LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,

Maailmassa on varmaan miljoona Fudge reseptiä - tässä yksi.

Varoitus! Ällömakeaa ja tähän tulee himo!

LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,



Tunnisteet: ,

Nyt on 9kg taikinaa leivottu.


Saisiko olla suklaaseen dipattuja Mikkejä?
LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,



Tunnisteet: ,

Sokeria on siis keitetty ja paljon tässä kiehuu Saltwater Taffy.

LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,



Tunnisteet: ,

Joulukalenterikisa on ollut käynnissä. Vain muutama veikkaus tullut :-(

Mutta aikaa on vielä.....

Kerrataanpa säännöt:

Kuka veikkaa oikein? Kuka hahmo paljastuu jouluaaton kalenteriluukusta? Vastauksia voi laittaa minkä tahansa kalenteripostauksen kommentteihin. Kaikki luukkujen hahmot ovat tulleet vastaan Pariisin Disneylandissa vuosien varrella. Kukaan ei esiinny kalenterissa kahdesti.

Vain kommentit, joissa on joku nimi tai nimimerkki ovat mukana. Jos oikeita vastauksia on useampi kuin yksi, voittaja on kommentin kellonajan/päiväyksen mukaan ensimmäisenä oikein vastannut. Kisa päättyy 24.12.2013 klo 05:59.


Palkintona on jouluinen Disney-aiheinen yllätys. ;-) Ja se tulee tässä:




Kuka pääsee mutustamaan mikkiä? Vastauksia voi postata tähän viestiin tai kalenteriluukkuihin.

Jos kukaan ei veikkaa oikein, palkinto arvotaan vastanneiden kesken.

Tähän asti luukuista ilmestyneet:

1.12.   Buu
2.12.   Tittelitom ja Tittelityy
3.12.   Lumikin Paha Äitipuoli
4.12.   Jack Sparrow
5.12.   Prinsessa Ruusunen, Aurora
6.12.   Munkki Tuck
7.12.   Tare Karvanen ja Masi Pallopää, Monsterit
8.12.   Lumikki
9.12.   Kapteeni Koukku
10.12. Salama McQueen
11.12. Dumbo
12.12. Tuhkimo ja Prinssi
13.12. Abu
14.12. Lilo
15.12. Tähkäpää ja Flynn Rider
16.12. Kantrikarhut, Big Al, Gomer ja Wendell
17.12. Buzz Lightyear
18.12. Roope Ankka
19.12. Aku Ankka
20.12. Iines Ankka
21.12. Minni Hiiri
22.12. Hessu Hopo
23.12. Pluto ja Mikki
24.12. ?????

Onnea Kisaan!!

LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,


Aino, Pluto ja Mikki
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hassu Hessu Hopo

LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
lauantai 21. joulukuuta 2013

Oi, Ihana Minni

LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
perjantai 20. joulukuuta 2013
Vuosien tauon jälkeen tänä vuonna on taas aika valmistaa joulukarkit itse. Karkkien tekeminen on oikeastaan aika yksinkertaista: ensin odotetaan ja odotetaan ja odotetaan, että sokeri kiehuu sopivaan lämpötilaan ja sitten on kauhea kiire ja vaara polttaa sormensa.

LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,



Tunnisteet: ,

Enää kilon paketti piparitaikinaa jäljellä. Kahdeksan kiloa = 8KG tähän mennessä kaulittu, leikattu, paistettu ja kasattu.

LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,



Tunnisteet: ,


Isosisko ja Iines
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
torstai 19. joulukuuta 2013

Aku Fauntleroy Ankka
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Aino ja Roope-setä
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
tiistai 17. joulukuuta 2013
Tänään on taas jatkettu jouluvalmisteluja. 3D-suunnitelmat on tehty ja muutettu kaavoiksi.

LUE LISÄÄ...

Tunnisteet: ,



Tunnisteet: ,


Giganttinen Buzz Lightyear

LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
maanantai 16. joulukuuta 2013
Pari viikkoa sitten julkaisin alla olevan kuvan.


Nyt siitä olisi uusi versio.....
LUE LISÄÄ...



Kantri-Karhut
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Tähkäpää ja Flynn Ryder
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
lauantai 14. joulukuuta 2013

Lilo ja Aitsch
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
perjantai 13. joulukuuta 2013

Abu jammaa!
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
torstai 12. joulukuuta 2013

Kaksi Tuhkimoa ja vain yksi Prinssi
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Dumbo - Lentävä Elefantti
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
tiistai 10. joulukuuta 2013

Moteurs Action avec Flash McQueen.
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
maanantai 9. joulukuuta 2013

Varo Aino! Koukku tulee!
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
sunnuntai 8. joulukuuta 2013


Lumikki ja yksi kääpiö

Lumikki on anopin lempiprinsessa. Hyvää nimipäivää anopille!
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
lauantai 7. joulukuuta 2013

Monsterit koolla!

LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
perjantai 6. joulukuuta 2013


Sehän on Munkki Tuck!
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
torstai 5. joulukuuta 2013
Walt Disneyn syntymästä tulee tänään kuluneeksi tasan 112 vuotta.


Hyvää syntymäpäivää pakastimeen tai pilven reunalle... missä sitten oletkin!

LUE LISÄÄ...

Tunnisteet:



Tunnisteet:


Prinsessa Aurora ja Aino Aurora
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Sehän on Jaska Varpunen ja pari wannabe piraattia.

LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
tiistai 3. joulukuuta 2013

Kerro, kerro kuvastin. ken on.... paha äitipuoli
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
maanantai 2. joulukuuta 2013

Kumpi on Tittelityy ja kumpi Tittelitom?
LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Tänään avattiin joulukalenterin ensimmäiset luukut. Myös jouluajan valmistelut alkoivat tänään.

LUE LISÄÄ...


Eilen oli Rasse-serkun Angry Birds -synttärit. Näin meidän perhe meni pippaloihin.

LUE LISÄÄ...



Ensimmäisestä luukusta paljastuu BUU!

LUE LISÄÄ...



Tunnisteet: ,